Jumalanpalvelus tekee sunnuntaista pyhän

Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus sunnuntaina tai muuna päivänä on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus. Jokainen messu on pieni pääsiäinen. Sinne voivat tulla kaikki, jotka tarvitsevat rauhaa ja uutta näkökulmaa elämäänsä. Ovella ei kysytä uskon määrää. Aiemmin suurin osa puumalalaisista pukeutui arkisin työvaatteisiin, joissa kyettiin tekemään maatalous- ja metsätöitä tai kalastamaan. Niinpä oli tärkeätä saada pukeutua kirkkosilkkeihin sunnuntaina. Nykyisin monen työvaate on puku ja solmio, joten kirkkoon voi tulla myös arkisemmissa vaatteissa. Kenenkään ei pidä jäädä pois messusta sen vuoksi, ettei ole sopivia vaatteita. Jumala tutkii sydämet.


Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä. Suomen kielen sana jumalanpalvelus (saks. Gottesdienst, ruots. gudstjänst) ilmaisee tapahtuman luonteen: toisaalta Jumala palvelee ihmistä ja toisaalta ihminen palvelee ja ylistää Jumalaa. Katekismuksen mukaan "pyhäpäivän jumalanpalvelus on kohtaamispaikka, jossa Jumala itse puhuu meille ja me hänelle." Myös kristityn arkinen elämä on jumalanpalvelusta. Sunnuntain jumalanpalveluksen saarna tulee valmiiksi vasta kristityn arjessa palveluna.


Jumalanpalvelusta johtaa liturgina oleva pappi. Kirkkomusiikista vastaa kanttori ja kirkkotilan kaunistamisesta seurakuntamestari mahdollisesti vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa. Seurakuntalaiset voivat myös osallistua erilaisiin palvelutehtäviin. Puumalassa on koulutettu erityinen jumalanpalvelusavustajien joukko näihin tehtäviin. He voivat esimerkiksi lukea raamatuntekstejä, laulaa tai soittaa musiikkiryhmissä, toimia rukousavustajina yhteisessä esirukouksessa tai koota kolehtia. Jotkut heistä avustavat kirkkoherran päätöksellä myös ehtoollisella. Seurakuntalaisten on mahdollista ottaa vastuuta myös jumalanpalveluksen suunnittelu- ja valmistelutehtävistä.

Messu ravitsee ja kokoaa yhteen

Ehtoollisjumalanpalveluksen perinteinen kirkollinen nimitys on messu (lat. missa). Messu-nimitys tulee läntisen messun päätöskehotuksen sanamuodosta Ite, missa est (Lähtekää, palvelus on päättynyt). Suomen luterilaiseen kirkkoon messu-sana palasi, kun Jumalanpalvelusten kirja otettiin käyttöön adventtina 2000. Messu oli Suomessa ehtoollisjumalanpalveluksen nimenä vielä 1800-luvulla, ja se oli myös Lutherin ehtoollisjumalanpalveluksesta käyttämä nimitys.


Sunnuntain eli Herran päivän messun viettäminen on kristillisen seurakunnan elämän keskus. Messussa ylösnoussut Kristus on läsnä seurakunnan keskellä (Matt. 18:20). Hän itse puhuu, opettaa, armahtaa, ruokkii ja hoitaa. Seurakunta vastaa rukoillen, tunnustaen ja ylistäen. Luterilaisen ehtoolliskäsityksen keskeisin korostus on oppi reaalipreesensistä, Kristuksen todellisesta läsnäolosta.

Messun viettäminen

Messun vietossa kirkko elää todeksi sen, mitä se uskoo ja julistaa. Messun vietto pohjautuu luterilaisessa kirkossa läntiseen riitukseen eli latinalaiseen jumalanpalvelusperinteeseen. Monet messun osat palautuvat alkukirkon jumalanpalveluskäytäntöön, jotkut (esim. Raamatun lukeminen Pyhä-hymni ja Herran siunaus) aina vanhatestamentilliseen temppeli- ja synagogajumalanpalvelukseen.


Messun vietossa on väljyyttä ja joustavuutta, mikä mahdollistaa kirkkovuoden ajankohdan sekä puumalalaisen perinteen. Ehtoollinen jaetaan yleensä alttarikaiteen ääreen polvistuen tai seisten, mikäli polvistuminen on vaikeata. Vahtimestarilta tai papilta voi pyytää myös ehtoollisen tuomista penkkiin. Ehtoollisleivän voi ottaa avoimeen kämmeneen ja asettaa itse suuhunsa. Pikari annetaan ehtoollisvieraan omaan käteen, jonka voi nautittuaan asettaa alttarikaiteelle takaisin. Puumalassa noudatetaan ns. jatkuvan ehtoollispöydän käytäntöä, jolloin ehtoollisen päästösanat sanotaan kaikille yhteisesti eikä jokaiselle pöydälliselle erikseen. Ehtoollispöydästä noustuaan voi tehdä ristinmerkin tai kumartaa alttaria kohti Kirstusta kiittäen anteeksiantamuksen, kiitoksen, yhteyden ja hänen muistamisensa ateriasta.

Messun osat ja musiikki

Messun osat on vanhastaan ryhmitelty pysyviin (ns. ordinarium) ja vaihtuviin (ns. proprium). Pysyviä osia ovat esimerkiksi Kyrie (Herra, armahda), gloria (kunnia ja kiitosvirsi pyhälle Kolminaisuudelle), credo (uskontunnustus), Sanctus (Pyhä) ja Agnus Dei (Jumalan Karitsa). Vaihtuvia osia ovat esimerkiksi raamatuntekstit ja rukoukset.


Jumalanpalvelus on seurakunnan yhteinen kokoontuminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen (vrt. Ap. t. 2:42). Tässä kokoontumisessa Jumala itse on läsnä (Matt. 18:20). Jumalanpalveluksen aineksia ovat Raamatun lukeminen, rukous sekä seurakunnan vastaus, joka toteutuu tavallisesti virren, laulun ja soiton muodossa. Messuun kuuluvat olennaisina elementteinä lisäksi ehtoollinen ja raamatunlukuun liittyvä saarna. Seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen puitteet määrittää Kirkkokäsikirja, jonka jumalanpalveluskaavat pohjautuvat kristittyjen vanhaan perinteeseen.


Virsilaulussa käytetään kirkolliskokouksen hyväksymää virsikirjaa. Virsien sijasta jumalanpalveluksissa voidaan käyttää myös muita lauluja. Virsikirjan jumalanpalvelusliite sisältää otteita kirkkokäsikirjasta. Puumalassa käytetään toista sävelmäsarjaa. Messun kulkua voi seurata ovilla jaettavista messuohjelmista, joissa on merkintä kohdista, jolloin seurakunta nousee seisten kunnioittamaan Jumalaa ja hänen Sanaansa.

Muut jumalanpalvelukset

Luterilaisen jumalanpalvelusteologian mukaan messu kuuluu jokaiseen sunnuntaihin. Jumalanpalvelus, jossa ei vietetä ehtoollista, on nimeltään sanajumalanpalvelus. Esimerkiksi pitkäperjantaina on aina sanajumalanpalvelus. Puumalassa sanajumalanpalveluksia vietetään noin kerran kuukaudessa.


Pääjumalanpalvelusten ohella seurakunnassamme järjestetään jumalanpalveluksia neljä kertaa vuodessa Lamminniemen kappelissa. Varsinkin kesällä pidetään eri kylillä maakirkkoja. Kaikkiin jumalanpalveluksiin toivotamme myös loma-asukkaat tervetulleiksi. Jumalanpalvelusten ajankohdat näkyvät näillä internet-sivuilla ja Puumala-lehdessä.